Tahvo Sutela kertoo tammikuussa perustamansa Lasifakta Oy:n perustamisen olleen pitkän, välillä tiedostamattomankin kypsyttelyn tulosta. - Tulen tekemään parhaani asiakkaiden ongelmien ratkaisemisessa, hän sanoo.

-    Vuosien kuluessa monet ovat ihmetelleet, miksen ryhdy itsenäiseksi konsultiksi. En pitänyt ajatusta ajankohtaisena, enkä kovin houkuttelevanakaan. Vasta viime vuosina idea on alkanut tuntua toteuttamiskelpoiselta. Nyt olen innostunut uudesta, riippumattomasta näkökulmastani lasirakentamisen haasteisiin.

-    Rakennetun ympäristön on oltava kestävä ja esteettisesti toimiva vielä kymmenien vuosien kuluttuakin, Tahvo toteaa.

-    Kiristyvien viranomaismääräysten ja monimutkaisten ratkaisujen vuoksi rakennuttajan, suunnittelijan ja urakoitsijan on olennaista löytää parhaat mahdolliset, laadukkaat, kustannustehokkaat ja kilpailukykyiset lasirakenteet, jotka vastaavat loppukäyttäjän vaatimuksia. Haluan omalta osaltani korostaa erityisesti luonnonvalon merkitystä lasirakentamisessa.

-    Tavoitteenani on, että asiakkaitteni lasiteknologiaratkaisut ja -osaaminen karttuvat ja kehittyvät, summaa Tahvo.